Viihdekuoro Marit & Mikot

Esittely
 
Suomalainen viihdekuoro vuodesta 1965

Marit ja Mikot on musiikkineuvos Lasse Lintalan (1935 – 2009) vuonna 1965 perustama viihdekuoro, Suomen ensimmäinen laatuaan. Kuoro on tänä vuonna toiminut yhtäjaksoisesti 53 vuoden ajan.

Marien ja Mikkojen historiassa on erityisiä piirteitä. Kuoro on ollut mukana luomassa Ilmajoen Musiikkijuhlia ja Seinäjoen Tangomarkkinoita, esiintynyt useita kertoja tv:ssä, tehnyt ulkomaanmatkoja, joista peräti kolme Amerikkaan. Kuoron osuvasta nimestä on muodostunut hyvä brändi, joka tunnetaan laajalti koko maassa – vieläkin.

Kuoron taiteellisena johtajana on toiminut kuoron perustaja Lasse LIntala (v.1965- 1995, 2002-2009) , Olli Koivulahti (1995-2000) sekä dir.mus.Erkki Rajamäki (2000-2002, 2009 – 2022). Kuoron johtajana on vuodesta 2016 toiminut Antti Purola.

Kuoron ohjelmisto on suurimmalta osalta omaperäistä pohjalaista tuotantoa, josta säveltäjinä, sovittajina ja osittain tekstintekijöinäkin ovat vastanneet pääasiassa Lintala, Rajamäki sekä Jussi Asu, alkutaipaleella myös Toivo Kärki ja Rauno Lehtinen. Ohjelmisto käsittää perinteistä kansanlaulunomaista viihdemusiikkia, joululauluja sekä hengellistä musiikkia.

Kuoro on historiansa aikana julkaissut 5 LP- levyä ja 4 CD- levyä. Viimeisin CDjulkaisu “Yli kaiken maan”(2015) sisältää hengellistä musiikkia. Levyt >>>

Kuoron taiteelliset johtajat

Purola Antti Seinäjoki

Sopraanot

Alkkiomäki Maarit Koskenkorva
Järvinen-Leiwo Maarit Ahonkylä
Kivimäki Marjo Koura
Purola Taija Hyllykallio
Luoma Sinikka Tiistenjoki
Puska Tarja Ilmajoki
Salo Taina Seinäjoki

Altot

Jortikka Vuokko Seinäjoki
Aro Helena Seinäjoki
Kauhanen Ulla
Kesa Helve Tuomikylä
Koskela Leena Panttila
Palomäki Aija Ilmajoki
Saranpää Päivi Ilmajoki
Virtanen Terttu

Tenorit

Noponen Perttu Seinäjoki
Kivioja Arto Koskenkorva
Peltola Martti Kurikka
Aro Ilpo Seinäjoki
Tupila Seppo Ilmajoki

Bassot

Oksanen Jyrki Ilmajoki
Puska Matti Ilmajoki
Ruismäki Asko Ilmajoki

Kuoron johtokunta

Kuoron johtaja Erkki Purola
Kuoron puheenjohtaja Aija Palomäki
Rahastonhoitaja Maarit Alkkiomäki
Sopraanot Marjo Kivimäki
Altot Päivi Saranpää
Tenorit Ilpo Aro
Bassot Matti Puska

Emäntä Helve Kesa
Isäntä Jyrki Oksanen